X
VS

Otteluohjelma vko 23

Ensimmäiset leirit pyörähtävät käyntiin tällä viikolla, sillä Porin alueleiri vietetään pe-su. Mukana myös UP-V:n joukkueita.

Viikon 22 ottelutulokset

Pelirikas viikko saatiin päätökseen seuraavanlaisesti:

UP-V hyvin edustettuna arvo-ottelussa

Pesäpalloliitto tiedottaa:

Haminassa 10. kesäkuuta pelattavan miesten Ykköspesiksen Itä-Länsi-ottelun joukkueet on julkaistu. Tuttujen ratkaisijoiden lisäksi mukana on muutama todella mielenkiintoinen tulevaisuuden nimi. 1996-syntynyt Alex Leinonen (Lievestuoreen Kisa) sekä 1997-syntyneet Jonne Luhtavaara (Muhoksen Pallo-Salamat) ja Eemeli Paldanius (Joensuun Maila) saavat näytönpaikan oletettavasti nelinumeroisen yleisön edessä perinteikkäällä Vallikentällä.

Timo Lamminen Lännen pelinjohtajana

Ulvilan Pesä-Veikkojen Timo Lamminen johtaa Lännen ja kuopiolaisen Puijon Pesiksen Petri Pulliainen Idän peliä miesten Ykköspesiksen arvo-ottelussa Haminassa perjantaina 10.6. Molemmille valinta aikuisten arvo-otteluun on uran ensimmäinen.

Huutokauppa 1.6.

Keskiviikkona 1.6. järjestetään LähiTapiola Areenalla HUUTOKAUPPA ennen miesten edustusjoukkueen kotiottelua (os. Vanha Helsingintie 2).

Huutokaupattavana mm.

- Grilli
- Suunto Core -kello                                
- Oras keittiöhana + pyyhekoukkuja        
- Friitala Sport Center kuntosali vuosikortti (arvo 468€)
- Sorakuorma
- Jätekatos 2 roska-astialle / L: 2m, K: 2,18m S: 0,96m
- Pyörä-Sport 200€ lahjakortti
- Polkupyörä
- Ulko-ovi

Otteluohjelma vko 22

Vilkas peliviikko jälleen edessä:

Viikon 21 ottelutulokset

Näin on jokainen UP-V:n joukkue aloittanut kautensa, kun viimeiset sarjat aloitettiin viime viikolla. 

UP-V:n ja Säästöpankin yhteistyö jatkuu!

Säästöpankki Promenadi ja Ulvilan Pesä-Veikot solmivat uuden yhteistyösopimuksen sunnuntain koti-ottelussa!


Miesten edustusjoukkue yhdessä Säästopankki Promenadin markkinointikoordinaattori Paula Koivumäen kanssa.
 

Sivut

Ajankohtaista



Valitse joukkue, jonka tiedot näytetään

Edellinen ottelu - Miehet

Seuraava ottelu - Miehet

Ei otteluita.

Tulevat ottelut - Miehet

Kalenteri - Miehet

Helmikuu 2025
MaTiKeToPeLaSu
12
3456789
10111213141516
17181920212223
2425262728

 
= Kotiottelu
 
= Vierasottelu

Sarjataulukko - Miehet