Historiikki

Kunniajuoksuja ja viistotaivalta -Historiikki

UPV:n 50-vuotisjuhlavuoden kunniaksi valmistui UPV Historiikki, joka on läpileikkaus maineikkaan pesäpalloseuran historiaan 1957-2006. Kirjan on kirjoittanut historian opettaja Jani Mäkivalli, joka aikanaan on itsekin harrastanut pesäpalloa. Historiikki on ehjä kokonaisuus ja läpivalaisu UPV:n 50-vuotiseen historiaan. Se on kirjoitettu niin että jokainen vuosi muodostaa oman lukunsa (hakuteos). Kirjassa on 136 sivua, yli 80 kuvaa, lukuisia lainauksia ja 15 henkilökuvaa. Lisäksi teoksessa on tiedot seuran SM-mitaleista, puheenjohtajista sekä PPL:n palkituista.

Kerronnassa on keskitetty UPV edustusjoukkueiden vaiheiden kuvaukseen. Painotus on miesten puolella, mutta naisten parhaat vuodet on myös huomioitu näyttävästi. Lisäksi kirjassa kerrotaan vireästä junioritoiminnasta sen saavutuksista. Historiikin lähteinä on käytetty laajaa saatavilla olevaa materiaalia. Keskeiset lähteet ovat UPV:n toimintakertomukset, pöytäkirjat ja muut tuotokset. Satakunnan Kansan arkistot ovat olleet keskeisessä asemassa. Myös Ulvilan Seutu on antanut merkittävän panoksen lähdeaineistoon. Sekä yksittäiset henkilöt että erilaiset arkistot ovat toimineet kuvalähteinä ja mukana on näin paljon ennen julkaisematonta materiaalia.

Poiminta UPV-historiikin johdannosta:

On kesäkuun 21. päivä vuonna 2006. 76 vuotta samalla paikalla sijainnut Friitalan kenttä kylpee ilta-auringossa. Areena on komea. Hiekkatekonurmi hehkuu, ja kentän taustat ovat hyvin hoidetut. Perinteestä muistuttaa kakkospuolen katsomon takana muutaman metrin pituisena aikaa uhmaava legendaarisen kuusiaidan jäänne. Ulvilan Pesä-Veikkojen ja Kankaanpään Mailan ykköspesisjoukkueet valmistautuvat ensimmäiseen runkosarjakohtaamiseensa tällä kaudella. Mieleen nousee itse koettuja, kuultuja tai luettuja hetkiä. Tämä tapahtuu viimeistään silloin kun erottaa katsomosta Pertti Kurpan yhä vetreän hahmon tai kuulee kovaäänisestä fanaattista kenttäkuuluttajaa, Erkki Leppäniemeä. Juuri tällä paikalla on tehty historiaa. Ja historia on elossa.

Historiaa voi kirjoittaa monella tavalla. Se edellyttää aina näkökulman valintaa ja rajaamista. Sellaista tässäkin historiikissa on tehty, vieläpä rankalla kädellä. Seuraavilla sivuilla keskitytään ennen muuta UPV:n edustusjoukkueiden asioihin ja edesottamuksiin. Junioripuoli kulkee mukana suurimpien saavutusten osalta. Kyseessä olevaan ratkaisuun on päädytty monestakin syystä, mutta ennen kaikkea on ajateltu ns. normaalilukijan motivoituneisuutta tekstiin. Lisäksi junioripuolen lähdeaineisto ei olisi antanut eväitä kovinkaan laajalle analyysille. On pakko mainita, että tämä kylläkin raastaa kirjoittajan sydäntä, sillä juniori- ja kansalaistoiminta ovat urheiluseuran yhteiskunnallisesti merkittävintä antia.

1950-luvulla syttynyt ja 1960-luvulla suureen liekkiin roihahtanut soihtu on tehnyt Ulvilasta ennen kaikkea pesäpallopitäjän. Siitä Ulvila tunnetaan ja sen kohtaloihin ulvilalainen identiteetti tavalla tai toisella on nivoutunut. UPV on yksi Ulvilan vankimmista ja perinteikkäimmistä instituutioista, halusi joku ulvilalainen sitä tai ei. UPV on kasvanut kiinni Ulvilaan.

Tekijä haluaa lausua kiitoksensa kaikille kirjoitustyötä edesauttaneille ihmisille, joista ennen kaikkea Tuomas Hautalan, Vilho Hyvösen, Ari Mansikkamäen, Mika Mikolan ja Erkki Leppäniemen tekemä pyyteetön työ ansaitsee tulla nimeltä mainituksi. Heti perään pitää todeta, että tekstissä mahdollisesti esiintyvät virheet ovat vain ja ainoastaan kirjoittajan vastuulla.

Urheiluseura on ominaisuuksiltaan erikoinen organisaatio. Sen kaikki osatekijät muodostavat mosaiikin tai palapelin, jonka toimivuus tai täydellistyminen eivät ole mahdollisia, jos joku puoli pettää pahoin. Edustusjoukkueiden taustaihmisten ja viime kädessä liikemaailman sekä muun yhteiskunnan taloudellinen tukityö mahdollistaa huippujoukkueiden menestyksellisen pyörittämisen joka taas ruokkii junioripuolen harrastajamääriä ja sitä kautta paitsi kansalaistoiminnan kasvua myös edustusjoukkueille tuiki tärkeää omavaraisuutta. Syntyy siis noidankehä, jossa kaikki osa-alueet mahdollistavat tai tekevät viime kädessä mahdottomiksi toistensa toiminnan. Lopulta voidaan sanoa, että on mahdoton löytää alkupistettä ja näin ollen tärkeintä seuratoiminnan alaa. Voidaan sanoa, että jokainen seura-aktiivi on organisaatiolle yhtä arvokas. Olkoon tämä historiikki omistettu kaikille tekstissä nimeltä mainituille ja mainitsemattomille uupeeveeläisille.

Karhunpesässä, syyskuulla 2006

JM