Keskiviikkoiltana LähiTapiola-areenalla odotettiin kovasti, tulisiko uusien pelaajien vastaanottoreeneihin ketään. Kello löi jo melkein puoli kuusi, kun ensimmäiset rohkeat saapuivat. Kaiken kaikkiaan viisi lasta saapui vanhempineen paikan päälle. Yksi oli Harjavallasta, yksi Paluksesta ja kolme Friitalasta. Kun lapset jätettiin Eero Kiviojan luotettaviin käsiin, Mika Mikola kertoi lyhyesti lasten vanhemmille harjoitusaikatauluista ja joukkueista. Puhetta oli myös pelaajamaksuista ja valmentajista.
Osa vanhemmista jäi seuraamaan, kun lapsille opetettiin sekä heitto- että lyöntitekniikkaa. Aluksi pelattiin kuitenkin leikkimielistä peliä, ettei homma mennnyt heti kovin vakavaksi. Lapset olivat riemulla mukana ja sai Mikolakin vähän hikeä pintaan. Lapset näkivät myös Kiviojan hienon taidonnäytteen pesälle syöksymisestä.
Ensi viikon keskiviikkona järjestetään uudet reenit, johon ovat tervetulleita myös kaikki tällä kerralla mukana olleet. Paikkana on jälleen kerran LähiTapiola-areena ja kellonaikakin sama 17.30-18.30.
toimisto@ulvilanpesa-veikot.fi
044 538 8987
Y-tunnus: 1004284-5
Nahkatakki 2, Ulvila