Ohessa Ulvilan Pesä-Veikot ry:n virallinen tiedote koronavirukseen liittyen. Julkaistu 8.5.2020.
***
UPV:n johtokunta on keskustellut Suomen hallituksen ja Pesäpalloliiton päätöksistä koskien kautta 2020.
Yhteisharjoitukset
Joukkueet saavat aloittaa pienryhmäharjoittelun perjantaista 8.5. lähtien erityisjärjestelyin ja kymmenen hengen kokoontumisrajoituksia noudattaen. Ulvilan Automaatio Areena aukeaa joukkueiden käyttöön torstaina 14.5. Sitä ennen harjoitukset järjestetään joka joukkueen osalta Koulukeskuksen kentällä.
Harjoittelu 8.-13.5.2020
Joukkueet laittavat toimijoiden ryhmään ehdotukset harkkavuoroistaan, jotta nähdään, kuinka paljon on päällekkäisiä toiveita.
Joukkueella saa olla tänä aikana max. 2 harjoituskertaa, jotta kaikki mahtuu Koulukeskukselle. Toivomme joukkueiden osalta malttia ja joustoa, jotta saadaan kaikille joku vuoro.
Vuoro kestää 1 h 25 min, josta harjoitusaikaa on 1 h 15 min ja poistumisaikaa 10 min. Seuraava joukkue saa tulla paikalle vasta 5 minuuttia ennen omaa vuoroaan.
Kentällä saa olla maksimissaan 10 henkilöä samaan aikaan ml. pelaajat ja valmentajat.
Koulukeskuksen pukuhuonekoppi (keltainen) ei ole käytössä tänä aikana. Syöttölautaset voi sieltä hakea, jos ei kentältä löydy. Portaiden alle palautetaan aina syöttölautaset käytön jälkeen. Myöskään koululla ei voi käydä vessassa.
Harjoittelu 14.5.-31.5.2020
Joukkueet reenavat harjoitusvuorojen mukaisesti Koulukeskuksen ja Areenan kentillä. HUOM! Vuoroja ei ole lyöty vielä lukkoon, koska edustuksen tilanne ei ole vielä selvillä. Liitolta odotetaan tarkempaa infoa Ykköspesiksen kohtalosta. Reenivuorot ilmoitetaan viimeistään keskiviikkona, jos liitto on siihen mennessä antanut lisäinfoa Ykkösen osalta. Jonkin verran joudutaan sumplimaan, jottei samaan aikaan ole Koulukeskuksella kahta joukkuetta. Malttia ja joustoa vaaditaan tässäkin.
Vuoro kestää 1 h 25 min, josta harjoitusaikaa on 1 h 15 min ja poistumisaikaa 10 min. Seuraava joukkue saa tulla paikalle vasta 5 minuuttia ennen omaa vuoroaan.
Kentällä saa olla maksimissaan 10 henkilöä samaan aikaan ml. pelaajat ja valmentajat
Koulukeskuksen pukuhuonekoppi (keltainen) ei ole käytössä tänä aikana. Syöttölautaset voi sieltä hakea, jos ei kentältä löydy. Portaiden alle palautetaan aina syöttölautaset käytön jälkeen. Myöskään koululla ei voi käydä vessassa.
Areenan pukuhuoneet ja vessat eivät ole käytössä tänä aikana.
Uusi ohjeistus 14.5. lähtien:
Suurilla kentillä, kuten suurella pesäpallon kenttäalueella, voi samanaikaisesti olla yhteensä enintään 30 henkilöä. Tuolloinkin kenttäalueen käyttäjien on toimittava enintään 10 henkilön ryhminä ja varmistettava, ettei lähikontakteja synny. Seuran ohjatussa pienryhmäharjoittelussa jokaisella ryhmällä on oma valmentaja tai ohjaaja.
Harjoittelu 1.6. alkaen
Joukkueet reenaavat harjoitusvuorojen mukaisesti Koulukeskuksen ja Areenan kentillä ja reeneissä saa olla mukana koko joukkue.
Harjoitusvuoro kestää kokonaisuudessaan 1,5 tuntia ilman poistumisaikaa. Seuraava joukkue saa tulla paikalle valmentajien ohjeistusten mukaan tiettynä kellonaikana.
Kentällä saa olla maksimissaan 50 henkilöä samaan aikaan ml. pelaajat ja valmentajat
Areenan ja koulukeskuksen pukuhuoneiden käytöstä tulee tarkempaa infoa lähempänä.
Jokaisella pelaajalla tulee olla omat välineet, juomapullot, käsidesit ja muut henkilökohtaiset tarvikkeet. Harjoituksiin tullaan suoraan kotoa harkkavaatteet päällä ja harjoituksista lähdetään suoraan takaisin kotiin peseytymään. Jos epäilee olevansa sairas, toimintaan ei saa osallistua.
Jos pelaaja tai pelaajan vanhempi ilmoittaa, ettei harjoituksiin osallistuta koronan vuoksi, niin tämä sallittakoon. Muistetaan kuitenkin, että koronatilanne on yhä päällä ja kieltäytyä voi eikä tästä rangaista seuran osalta eikä myöskään joukkueessa.
Lisenssit ja vakuutukset
Nyt kun joukkuetoiminta alkaa taas erityisjärjestelyin, on hyvä muistuttaa lisensseistä, jotka muodostuvat kilpailuluvasta ja Sporttiturvasta (vakuutus). Kilpailulupa oikeuttaa pelaamiseen liiton sarjassa ja tämän voi hankkia ilman vakuutusta.
Jos pelaajalle ei ole hankittu lisenssiä eikä hänellä ole omaa pesäpallon ohjattua toimintaa kattavaa vakuutusta, niin hänellä ei ole Sporttiturvaa voimassa. Tämä kannattaa laittaa vanhemmille tiedoksi, jotta mahdollisen tapaturman sattuessa tilanne on tiedossa. Sporttiturva on liiton tarjoama vakuutus, jota ei voi hankkia ilman kilpailulupaa. Sporttiturva tulee voimaan 1.4.2020, kun maksat sen huhtikuun 2020 aikana. Jos maksat myöhemmin, se tulee voimaan maksupäivänä klo 24.00 tai maksuhetkestä. Säilytä maksutosite, josta käy ilmi maksuaika. Sporttiturva päättyy 31.3.2021.
Jos pelaajalla on oma vakuutus, joka kattaa pesäpallon ohjatun toiminnan, riittää, että pelaajalle hankitaan kilpailulupa lisenssikaupan kautta.
Kilpailutoiminta
Pesäpalloliitto antaa työrauhan Olympiakomitealle, ministeriöille sekä aluehallintovirastoille tulkintaohjeistuksen valmisteluun. Viranomaistahojen yhteistyönä haetaan nyt yhtenäisiä tulkintoja rajoituksien käytännön soveltamiseen liikunnassa ja urheilussa, Pesäpalloliiton toiminnanjohtaja Petri Pitkäranta toteaa liiton tiedotteessa. Pesäpalloliitto odottaa viranomaisilta tarkkoja ohjeita erityistoimenpiteistä, joita kaikkien osallistujien turvallisuus ja terveellisyys otteluissa edellyttävät. Kun näihin asioihin saadaan selvyys, pallot nousevat ilmaan heti kesäkuussa. Kaikki valmiudet siihen ovat olemassa, Pitkäranta jatkaa. Pesäpalloliitto tiedottaa pesäpallokauden 2020 aloituksesta seuraavan kerran ensi viikolla.
Avoimia kysymyksiä on monia, mutta odotetaan liiton tiedotteita ja keskustellaan asioista tarkemmin juniorijaoston videopalaverissa pe 15.5. klo 18.
Etenee-leirit 2021
Osa on varmaankin jo huomannut, että Etenee-leiriajankohdat on ensi vuodelle jo sovittu. Kankaanpäässä järjestetään E-D-ikäisten leiri 11.-13.6. ja G-F-ikäiset kokoontuvat Kokemäelle 18.-20.6. Lapuan (G-F) ja Nurmon (E-D) leirit siirtyvät vuodelle 2022.
Muut asiat
Jos pelaajalla, toimijalla tai heidän lähipiirissään olevalla todetaan oireita tai tartunta, toivomme, että asiasta ilmoitetaan mahdollisimman pian joukkueenjohtajalle, joka ilmoittaa asiasta seuran puheenjohtajalle tai juniorijaoston puheenjohtajalle.
Lisätietoja
Jussi Väkiparta, UPV ry:n puheenjohtaja
044 786 8315
jussi [piste] vakiparta (ät) k-rauta [piste] fi
Mari Timgren, UPV:n viestintävastaava ja juniorijaoston puheenjohtaja
050 468 2311
mari [piste] timgren (ät) hotmail [piste] fi
toimisto@ulvilanpesa-veikot.fi
044 538 8987
Y-tunnus: 1004284-5
Nahkatakki 2, Ulvila