Keskiviikkona Friitalan koulukeskuksen täyttivät pesiskoululaiset, jotka päättivät muutaman viikon mittaisen pesiskoulurupeaman lopputurnaukseen. Pelejä pelattiin kolmella kentällä ja noin 70 pelaajaa kirmasi aurinkoisilla kentillä. Kaikki saivat pelata päivän aikana kolme peliä.
Pitkä rivi pelaamassa olleita pesiskoululaisia
Vaikka pesiskoulussa on harjoiteltu ja tietenkin jo jonkin verran pelailtukin, moni pelaajista pelasi elämänsä ensimmäisiä pesäpallopelejä. Yllättävää oli heti havaita osumatarkkuus, joten harjoittelu ei ole ainakaan hukkaan mennyt. Silti pelipäivän aikana kehittymisen huomasi silmissä. Ensimmäisen pelin arkailu ja varovaisuus on karissut otteista, kun päivän viimeisessä pelissä iskettiin läpilyöntejä. Lukkari teki jo hämyjä ja etenijä livisti harhaheitolla ihan omin päin. Pallo liimautui räpylään varmemmin ja näpyt osuivat kenttään tarkemmin.
Ulvilassa ja Nakkilassa on tänä kesänä käynyt melkoinen vilske ja tohina pesiskoulujen merkeissä. Erittäin positiivista oli juuri Nakkilan ja Kullaan kenttien aktivoituminen. Pesiskoulussa on kiva havaita miten eri-ikäiset tytöt ja pojat pelasivat keskenään ja joukkueita sekoiteltiin aina sopivasti. Siis oikein kiva pelipäivä. Ja koko päivä päättyi vielä pesiskouludiplomien jakoon.
Nakkilan pesiskoululaiset saavat diplomi pesiskoulurehtori Eero Kivojalta
Toivon mukaan moni jatkaa harrastusta vielä tänä kesänä kotipihoilla tai sitten oikein UP-V:n juniorijoukkueissa. Mikäli halukkuutta on pelata joukkueissa, kannattaa etsiä joukkueiden omilta sivuilta yhteystiedot ja ottaa aktiivisesti yhteyttä.
Hyvää kesää kaikille pesiskoululaisille!
toimisto@ulvilanpesa-veikot.fi
044 538 8987
Y-tunnus: 1004284-5
Nahkatakki 2, Ulvila