Joukko Ulvilan Pesä-Veikkojen juniorijoukkueiden valmentajia sai arvokasta tietoa liiketaidon kehittämiseksi keskiviikon valmentajakerhossa. Petteri Joukamaa kertoi ensin vakuuttavasti liiketaidon merkityksestä näyttäen monipuolisia vinkkejä asian kehittelemiseksi. Tämän jälkeen porukka pääsi käytännössä kokeilemaan mitä erilaisempia tehtäviä salissa.
Asiantuntija Petteri Joukamaalla oli muutama prinsiippi illan teemaan: polvinivelen oikea kulma, takareiden aktivoiminen, keskivartalon lihakset käyttöön ja heittokäden kunnossapito. Valmiusasentoharjoitteluun saatiin vinkkejä niin urheilijan patsaan kuin reaktiopelin kautta. Olkanivelen vahvistamiseen soveltuu esimerkiksi punnerrus palloa siirrellen tai T-kierto. Edellä mainittujen lisäksi lukuisat muut vinkit piirtyivät valmentajien mieliin.
Tehokkainta oli varmasti omat suoritteet salissa kepin ja kuminauhan kanssa suoritettuna. Tosin peruslankku tai kylkilankkukin saivat uusia ulottuvuuksia oikein suoritettuina. Kyykkyäkin voi tehdä monella eri tapaa jopa seinää vasten. Kaiken kaikkiaan ilta antoi useita virikkeitä ja uusia kivoja tehtäviä juniorien harjoituksiin lisättäväksi. Kaiken ideana on kuitenkin pesäpalloharjoittelun mahdollistaminen ja terveen urheilijan rakentaminen.
Ilta loppui melkoiseen ähinään parin uuden kokonaisvaltaisen venytysliikkeen parissa. Jo olikin tarve saada niin lavat, takareidet kuin muutkin lihasryhmät venymään. Siinä haastetta riittääkin..
Seuraavan kerran valmentajakerho kokoontuu maanantaina 19.1.2015 Yhteiskoululla heittoharjoitteiden pariin. Kouluttajana tällöin toimii edustusjoukkueen valmentaja Timo Lamminen.
toimisto@ulvilanpesa-veikot.fi
044 538 8987
Y-tunnus: 1004284-5
Nahkatakki 2, Ulvila