Ulvilan Pesä-Veikkojen G-poikien joukkueessa riittää menoa ja meininkiä. Tämä jo toista kautta pelillisessä mielessä harjoitteleva porukka koostuu vuosina 2007 ja 2008 syntyneistä pojista. Viime kaudella mukana joukkueessa oli tyttöjä, mutta tulevaan kauteen olemme saaneet mukaan uusia poikia ja näin ollen pääsemme pelikesään jätkäporukalla. Joukkueemme on harjoitellut tiiviisti 1-2 kertaa viikossa läpi talven ja ehdoton kohokohta harjoituksissa on ollut syöksymisen harjoittelu. Viime kesänä jo pari poikaa syöksymistä kokeili, mutta nyt kaikki ovat päässeet treenaamaan oikeaa tekniikkaa, kun esimerkkiä tähän on antanut poikien oma vastuuvalmentaja Mika Raivio. Joukkueen toisena valmentajana toimii Pasi Anttila ja tämä parivaljakko onkin vienyt poikia eteenpäin jo useamman vuoden, sillä molemmat valmentajat tulivat mukaan joukkueeseen jo poikien ollessa kirppuikäisiä.
Ensi kesänä joukkue tulee pelaamaan Länsi-Suomen Pesiksen sekä alue- että pienpelisarjaa ja totta kai leireille Laitilaan ja Ruovedelle on myös ilmoittauduttu mukaan. Leirit olivat viime kesänä aivan mahtavia ja tänä keväänä pojilta osallistumista kysyneet vanhemmat kuulivat riemunkiljahduksia ja näkivät onnentuuletuksia, sillä kaikki haluavat lähteä mukaan. Myös joukkueen uudet pelaajat ovat innoissaan lähdössä mukaan!
Vielä olisi hyvä kuitenkin saada lisääkin poikia mukaan ja meidän mukaan kyllä kannattaa tulla, sillä KIVAA ON!
-Tanja-
toimisto@ulvilanpesa-veikot.fi
044 538 8987
Y-tunnus: 1004284-5
Nahkatakki 2, Ulvila