X
VS

Tietoa hankkeesta

Koppaa kylät -hanke aktivoi kyliä, koulupäiviä ja päiväkoteja pesäpallolla, työllistäen huhtikuusta syyskuuhun kaksi hankeohjaajaa. Välineenä liikuttamisessa toimii pesisauto, joka tulee paikalle välineiden ja koulutettujen ohjaajien kera. Pesisautosta löytyy liikuttamiseen tarvittavat pesisvälineet sekä pienempien kanssa toimimiseen sopivat monipuolisuusvälineet. Pesisauto kiertää kotipesästä toiseen kuntien ja kylien tapahtumissa tarjoamalla monipuolista sekä viihdyttävää pesistoimintaa kaikille. Toiminta on pääosin osallistujille maksutonta. Pesisautolla on oma kiinteä lukujärjestys, josta näet milloin auto on omalla kotikentälläsi!

Toiminta käynnistyy huhtikuussa koulujen ja päiväkotien aktivoinneilla, jonka jälkeen pesisauto aloittaa lukujärjestyksen mukaiset käynnit eri kentillä lapsille suunnatun pesiskoulun ja koko perheille suunnatun harrastepesiksen merkeissä. Kesällä 2016 mukana ovat Ulvilan lisäksi Nakkila ja Luvia. Vuonna 2017 hankkeeseen liittyy mukaan myös Harjavalta, Kokemäki ja Porin maaseutualue.

Pesisautoa ohjaajineen voi varata myös yksityistilaisuuksiin tai yritystapahtumiin. Kaikki ajankohtaiset tiedot löytyvät näiltä sivuila.

Toiminnan rahoittamiseen Ulvilan Pesä-Veikot ry saa Karhuseutu ry:n hallituksen myöntämää tukea vuosille 2016-2017. Hankkeen kokonaisbudjetti on 104 250€. Karhuseutu ry:n hallitus on myöntänyt hankkeelle Otso osaa! -kehittämisohjelmastaan 70% rahoituspäätöksen eli 72 975€.

 

HANKKEEN TAVOITTEET 

1) Asukas- ja kyläyhteisöjen säännöllinen aktivointi
2) Elinvoimaisuutta kylätapahtumiin
3) Koulu- ja päiväkotipäivien aktivointi
4) Nuorten koulutus ja työllistäminen
5) Lisää toimijoita yhdistykselle

Määrällisinä tavoitteina on vuonna 2016 liikuttaa yhteensä 1300 lasta ja aikuista, kun taas vuonna 2017 tavoite on 1700 liikutettavaa.

 

HANKKEEN TULOKSET 2016

Koulu- ja päiväkotikäynnit: Pesisautotoiminta käynnistyi huhtikuun lopulla koulukäynneillä. Pesisauto vieraili keväällä lähes päivittäin kouluissa ja päiväkodeissa kohdaten lähes jokaisen lapsen Ulvilan, Nakkilan ja Luvian peruskouluissa ja päiväkodeissa. Kontaktimäärä näissä oli yli 2400 lasta eli lähes 100%. Syksyn kymmenen vierailun jälkeen pesisauto kohtasi kaikkiaan 3113 lasta 47 vierailun aikana.

Pesiskoulut: Pesiskoulut toteutettiin kesäkuussa Ulvilan Kaasmarkussa ja Kullaalla sekä Luvialla ja Nakkilassa. Lisäksi pesiskoulu tarjosi yhteisen turnauspäivän 22.6. Ulvilan pesäpallokentällä. Nakkilan ja Luvian pesiskouluissa oli kivasti osallistujia, mutta Kaasmarkun ja Kullaan pesiskoulut jäivät arvioitua pienemmäksi. Yhteensä pesiskoululaisia oli 35 ja heillä 340 yksittäistä harjoituskertaa.

Harrastepesis: Pesisillat olivat kentillä kerran viikossa 16.5.-16.9. välisenä aikana. Maanantaisin pesisauto ilmestyi Suosmeren ja Nakkilan kentille, tiistaisin Kaasmarkun ja Kullaan kentille sekä torstaisin Luvialle ja Ulvilan Kaskelottiin. Pesisiltoihin osallistuminen oli kaikille vapaata, maksutonta eikä vaatinut erillistä ilmoittautumista. Pesisiltoihin osallistui noin 65 henkilöä ja yksittäisiä harjoituskertoja kertyi 509. Yhteinen turnausilta oli juuri ennen juhannusta Ulvilassa ja osallistujien toiveesta sama toistettiin elokuussa.

Tapahtumat: Pesisautoa ohjaajineen saattoi varata yksityistilaisuuksiin tai yritystapahtumiin.  Keskiviikkoillat ja viikonloput olivat vapaina juuri tapahtumia ja tilauksia varten. Pesisautoa pyydettiin mukaan esimerkiksi liikunnan elämystapahtumaan, lasten leiriin ja markkinoille. Hankkeen kautta järjestettiin itse pari harrastepesisiltaa ja naisille suunnattua omaa pesisiltaa sekä Nakkilan Itä-Länsi –tapahtuma. Auto sai muutaman yksityistilauksenkin. Näissä tapahtumissa Pesisauto ja ohjaajat saivat kontaktin yli 540 henkilöön.

Hankkeen toimintamalli perustuu pesisautoon ja sillä paikalle saapuviin ohjaajiin ja välineisiin.

  • Hanke työllisti kesän aikana neljä ohjaajaa ja kaksi apuohjaajaa.
  • Pesisauto vuokrattiin ajalle 15.4.-15.9. ja sillä tehtiin kesän aikana lähes 120 vierailua (n. 4500 km).
  • Toimintaa varten hankittiin pesis- ja muita liikuntavälineitä, joten autossa liikkui mukana pesäpalloja, mailoja räpylöitä, lyöntiverkko, tutka, heittoseinä, syöttölautasia, leikkivarjo, erilaisia pehmopalloja, häntäpalloja, paperimailoja, sulkapalloja ja sulkapallomailoja, merkkikartiot, joukkueliivit ym. sekä välinekassit ja ensiapuvälineet.
  • Hankkeelle luotiin omat nettisivut www.koppaakylat.fi ja graafinen asu nettisivuja ja painotuotteita varten. Hanke-esite painettiin keväällä ja sen jakelua tapahtui useissa eri tilaisuuksissa. Hanke esiteltiin maaliskuun alussa tiedotusvälineille ja hankkeesta on ollut muutama lehtijuttu.

Lisätietoja: Mika Mikola p. 050 5578522

Ulvilan Pesä-Veikot ry on vuonna 1957 perustettu pesäpalloseura. Miesten edustusjoukkue pelaa kaudella 2016 Ykköspesistä. Seurassa toimii yli 200 nuorta pesäpallon parissa ja nämä nuoret muodostavat yhteensä 12 eri ikäluokan joukkuetta. Lisäksi seura liikuttaa 2-6 -vuotiaita lapsia sekä on mukana toteuttamassa Kuntopesissarjaa. Vuonna 2016 UP-V aloittaa myös pesisauto –toiminnan kylien elävöittämiseksi sekä järjestää lapsille suunnattua pesiskoulua. Seuramme tavoitteena on liikuttaa mahdollisimman useaa nuorta pesäpalloharrastuksen parissa ja tuottaa mieleenpainuvia elämyksiä.

Karhuseutu ry on yksi Suomen Leader -toimintaryhmistä, jotka tukevat yritysten ja yhdistysten oma-aloitteista kehittämistä. Toimintaa rahoitetaan Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta. Yhdistyksen tavoitteena on tukea maaseudun elinvoimaisuutta ja asumisen sekä yrittämisen mahdollisuuksia. Karhuseudulla eli Harjavallan, Kokemäen, Nakkilan, Luvian, Porin maaseutualueiden sekä Ulvilan alueella rahoitettiin edellisillä ohjelmakausilla lähes 200 hanketta.

 

 

       

Ajankohtaista



Valitse joukkue, jonka tiedot näytetään

Edellinen ottelu - Miehet

Seuraava ottelu - Miehet

Ei otteluita.

Tulevat ottelut - Miehet

Kalenteri - Miehet

Helmikuu 2025
MaTiKeToPeLaSu
12
3456789
10111213141516
17181920212223
2425262728

 
= Kotiottelu
 
= Vierasottelu

Sarjataulukko - Miehet