Torstaina 28.1. Ulvilan ammatikoulun salissa käy kova kuhina, sillä Vimpelin Vedossa lukkaroinut Pekka Hietakangas pitää lukkarikoulutuksen UP-V:n lukkareille. Hietakangas voitti Vedon riveissä Suomen mestaruuden vuonna 2010, jonka jälkeen päätti pelaajauransa. Hän pelasi kaikki Superpesiskautensa Vimpelin joukkueessa. Kuortaneen Kunnon kasvatti kouluttaa torstaina kahteen eri ryhmään jaettuja UP-V:n pelaajia.
Ulvilan Pesä-Veikkojen ja Kankaanpään Mailan perinteinen aluemestaruusottelu pelataan tänä vuonna poikkeuksellisesti Pomarkussa. Uusi monitoimihalli on ihastuttanut valtatie 23:n varrella viime syksystä lähtien. Myös Pomarkun pesäpallokenttä on saanut kaivatun hiekkatekonurmipäällysteen, joten molemmat joukkueet pääsevät pelaamaan puolueettomalla maaperällä. Ulvilasta matkaa kertyy vajaa puolisen tuntia, joten muista tulla kannustamaan UP-V:n miehiä!