Kesän ensimmäinen leiri vietettiin Porin Etenee-alueleirillä. Kolmipäiväinen leiri keräsi yhteen 79 joukkuetta, 941 pelaajaa, 234 toimihenkilöä, noin 40 tuomaria sekä ison joukon talkooväkeä. Joukkueet tulivat pääosin Satakunnasta ja Pohjanmaalta, mutta myös Imatran ja Haminan joukkueita nähtiin Porissa viikonloppuna. Avajaisissa oli mukana porilainen julkkispariskunta, Rita Niemi ja Aki Manninen, jotka vetivät alkulämmittelyn Porin torilta. Sieltä joukkueet marssivat torilta BePopille ennen päivän lounasta ja ensimmäisiä otteluita.
UP-V:n miesten edustusjoukkueesta valittiin Ykköspesiksen Itä-Länsi -otteluun edustamaan Jesse Jokela, Jussi-Pekka Maunuksela ja Juho Ranto. Valitettavasti Ulvilasta ei kuitenkaan nähdä edustusta Itä-Länsi -ottelussa päällekäisistä aikatuluista johtuen. Myös Lännen joukkueen pelinjohtajaksi valittu Timo Lamminen on estynyt osallistumaan otteluun.
Itä-Länsi ottelut pelataan perjantaina 10.6. Haminassa. Päivitetty joukkuelista löytyy Pesäpalloliiton sivulta.