Satakuntalainen pesisväki vietti perjantaina perinteistä päättäjäis- ja palkintojenjakogaalaa hotelli Scandicissa Porissa. Juhlissa palkittiin kauden parhaita satakuntalaisia pelaajia, joukkueita, seuroja, valmentajia, pelinjohtajia, tuomareita ja muita toimijoita.
Viime vuonna LumiLokki -leirillä toisiinsa tutustuivat ulvilalainen Ville ja hyvinkääläinen Johannes. Kesän aikana tosin on leireillä nähty, mutta mahtaako kaverukset nähdä myös joulun välipäivinä uudelleen Ulvilassa?
Vielä on LumiLokki-leirillä tilaa, joten nyt kaikki leirille haluavat ilmoittautumaan. Ilmoittautumisia otetaan vastaan vielä viikon ajan marraskuun loppuun asti. Lähetä sinäkin lapsesi mukaan talven pesisleirille.
UP-V on kiinnittänyt Joonas Malmbergin ja Mattias Kitolan edustusjoukkueen riveihin. Molemmat pelasivat myös viime vuonna edustuksessa. Ulvilan Pesä-Veikkojen oma kasvatti, 23-vuotias Joonas Malmberg, pääsi viime vuonna tositoimiin vasta myöhemmin kaudella sairastumisen vuoksi. Kopparina viihtyvä Malmberg on kunnostautunut vaihto- ja kotiutuslyöjänä.
Kuten monet jo tietävätkin, UP-V:n palkintojenjakotilaisuudessa lokakuun alussa paljastettiin edustuksen uusi sopimuspelaaja. UP-V:n oma kasvatti, Petri Kulmala, kirjoitti nimensä vuoden mittaiseen jatkosopimukseen. Lyöjäjokerina kunnostautunut Kulmala paransi viime kaudella otteitaan loppukesästä ja ylsi runkosarjan lyöjätilaston kolmanneksi. Edessä olivat vain imatralaiset Lauri Rönkkö ja Ville Liukku. Viime kauden tilastomerkinnät olivat 1+51/7 ja 78 kärkilyöntiä.