X
VS

C-poikien leiriviikonloppu

UP-V:n C-pojat 01 joukkue vietti leiriviikonloppua 11.-12.3. Videomateriaalia leiristä näet täältä

Kirjurikoulutus, UP-V:n toimisto

Pienen pöytäkirjan täyttö -koulutus pidetään UP-V:n toimistolla. Kouluttajana toimii Mari Timgren.

Tuomarikoulutus (D-kortti), Tiedepuiston SAMK

Tilaisuuden kouluttajana toimii Waltteri Uurasjärvi, ja pidetään siis SAMKin auditoriossa. 

Tuomarikoulutus (EN-kortti), Ulvilan lukion auditorio

Seuran oma tuomarikoulutus pidetään 22.3. klo 18 Ulvilan lukion auditoriossa. Tilaisuudessa kouluttajana toimii Tanja Palmroth.

Tilaisuus on tällä kertaa suunnattu ensisijaisesti tuleville tuomareille. Mikäli G- ja F-ikäiset joukkueet haluavat, Tanja voi tulla pitämään näille ikäluokille erikseen sääntökoulutusta esimerkiksi ennen tai jälkeen treenien tai muuna erikseen sovittuna aikana. Seuran omassa koulutuksessa käydään nuorisotuomarikorttitason (EN) koulutus, johon kuuluu myös netissä tehtävä tutustumistason sääntötesti.

Perheleiri

VARSINAINEN PERHELEIRI ON PERUTTU VÄHÄISEN OSALLISTUJAMÄÄRÄN VUOKSI, MUTTA HARRASTETURNAUS LAUANTAINA PELATAAN NORMAALISTI SEKÄ SUNNUNTAINA JÄRJESTETÄÄN KAIKENIKÄISILLE PELAILUA PAIKALLE SAAPUVIEN KESKEN!

Koppaa Kylät -hanke huipentuu Kokemäen Pitkäjärvellä järjestettävään perheleiriin 16.-17.9.2017. Leiri toteutetaan yhdessä samaan aikaan pelattavan harrastepesisturnauksen kanssa, joten pelejä on sekä lauantaina että sunnuntaina.

Perheleirin ohjelmassa on 

F-pojat 08

F08 -pojissa pesistä harrastaa joukkueen nimen mukaisesti vuonna 2008 syntyneitä innokkaita pelaajia muutamalla 2009 syntyneellä pelaajalla täydennettynä. Talvikausi on sisältänyt tiivistä harjoittelua salissa kaksi-kolme kertaa viikossa. Salissa on talven mittaan tehty erilaisia harjoitteita, pelailtu erilaisia pelejä sekä harjoiteltu erilaisia lajitaitoja: heittoa, lyöntiä, kiinniottoa ja syöttöä. Keväällä treenejä on pidetty yhdessä toisen F-poikajoukkueen (F07) kanssa.

Sivut

Ajankohtaista



Valitse joukkue, jonka tiedot näytetään

Edellinen ottelu - Miehet

Seuraava ottelu - Miehet

Ei otteluita.

Tulevat ottelut - Miehet

Kalenteri - Miehet

Helmikuu 2025
MaTiKeToPeLaSu
12
3456789
10111213141516
17181920212223
2425262728

 
= Kotiottelu
 
= Vierasottelu

Sarjataulukko - Miehet