UP-V:n D-poikien kesän onnistuminen ei jää ainakaan pelien määrästä kiinni. Joukkue on ilmoittautunut Seinäjoen alueleirille, Turun suurleirille sekä Varsinais-Suomen ja Länsi-Suomen aluesarjoihin. Näistä tosin jälkimmäinen jää tänä vuonna parin pelin tynkäsarjaksi, mutta vastaavasti Varsinais-Suomen sarjassa pelaa 11 joukkuetta.
Näin keväällä aina paljastuu lumen alta myös monenlaista metalliromua. Kierrättäminen on tehokas tapa vähentää syntyvän jätteen määrää ja ohjata metallit uudelle kierrokselle sinne, missä ne voidaan hyödyntää. Teemme yhdessä Kuusakoski Oy:n kanssa kierrättämisen sinulle helpoksi ja siitä tulee pienellä vaivalla osa kotisi arkea.
UP-V:n E-poikien pikkulokkijoukkue on taas uuden kesän ja uusien haasteiden edessä. Mukaan joukkoon hyppäävät 06-ikäiset Veikko Ahonen, Johannes Haara, Veikka Kurppa sekä Juho Loven. Loppuporukka onkin sitten tuttua 05- sakkia, joka suurimmaksi osaksi on ollut kasassa jo pidempään. Laxin Ville, Karhun Luka, Eemeli, Eemil, Eero, Tuomisen Luka, Junnikkalan Lauri, Pölläsjulle, ja ketäs meitä vielä on. Aa, aivan Korpelan Jami sekä Henrikssonin Eetu, nii ja LiikkisVade. Uutena kevään korvalla kokeilemaan on saapunut Ville Rautevaara.
Pesäpallo oli jalkautunut Ulvilaan jo kauan ennen Ulvilan Pesä-Veikkojen perustamista. UPV:n historiikissa kerrotaan, että pesäpalloilulla on Ulvilassa vankat perinteet, jotka juontavat, esimerkiksi viime vuosisadan alun kyläpeleihin ja kuningaspalloon. Myös paikallinen suojeluskunta piti lajia ohjelmansa oleellisena osana. 1930-luvulle saavuttaessa myös järjestyneempi pesäpallotoiminta oli juurtunut tai ainakin juurtumassa paikkakunnalle. UPL:n eli Ulvilan Pallonlyöjien joukkue oli vireä ja voimistumassa.
Pesäpallo oli jalkautunut Ulvilaan jo kauan ennen Ulvilan Pesä-Veikkojen perustamista. UP-V:n historiikissa kerrotaan, että pesäpalloilulla on Ulvilassa vankat perinteet, jotka juontavat, esimerkiksi viime vuosisadan alun kyläpeleihin ja kuningaspalloon. Myös paikallinen suojeluskunta piti lajia ohjelmansa oleellisena osana. 1930-luvulle saavuttaessa myös järjestyneempi pesäpallotoiminta oli juurtunut tai ainakin juurtumassa paikkakunnalle. UPL:n eli Ulvilan Pallonlyöjien joukkue oli vireä ja voimistumassa.
Ulvilan Pesä-Veikkojen miesten edustusjoukkue on päätynyt poikkeukselliseen ratkaisuun tulevalla kaudella. Pitkä ja työläs pelinjohtajahaku ei ole tuottanut tulosta, ja joukkueen johto on päättänyt kokeilla ennennäkemätöntä ratkaisua ensi kesän peleissä: yleisö toimii pelinjohtajana. Joukkueenjohtaja Asko Mansikkamäki pitää ratkaisua isona helpotuksena.