Ulvilan Pesä-Veikkojen edustusjoukkue kaivoi itsensä syvästä kuopasta ja selviytyi putoamiskarsinnoista voittajana. Otteluparin voittaja säilytti paikkansa Ykköspesiksessä ja häviäjä putosi Suomensarjaan kaudeksi 2018. Ulvilan vastustaja karsinnoissa oli Vähänkyrön Viesti ja paras kolmesta -sarjassa Ulvila voitti ensimmäiset kaksi ottelua. Ensimmäinen ottelu pelattiin su 13.8. Ulvilassa, jossa kotijoukkue vei voiton lopulta superissa lukemin 2-1 (4-5, 4-0, 3-0). Toinen peli pelattiin Vähäkyrössä la 19.8.
Kierrättäminen on tehokas tapa vähentää syntyvän jätteen määrää ja ohjata metallit uudelle kierrokselle sinne, missä ne voidaan hyödyntää. Teemme yhdessä Kuusakoski Oy:n kanssa kierrättämisen sinulle helpoksi ja siitä tulee pienellä vaivalla osa kotisi arkea.
Vanha Helsingintien länsipuolella vastapäätä pesäpallostadionia olevalla pysäköintialueella UP-V:n keräyspisteessä on Kuusakoski Oy:n metallinkeräyslava. Tuomalla tarpeettoman metalliromun tälle lavalle tuet samalla UP-V:n toimintaa. Kerro asiasta myös naapurillesi.
Vuosijuhlan jälkeen lauantaina 23. päivänä on kauden päätöstilaisuus. Tuolloin muistellaan mennyttä kautta ja palkitaan ansioituneita pelaajiamme ja toimijoita. Paikkana on samainen Ulvilan Nuorisoseurantalo ja tilaisuus alkaa klo 15.00.
Yhdistyksen vuosikokous pidetään 13.9. klo 18 alkaen toimistolla. Tämä kokous on niinsanottu talousarvio- ja toimintasuunnitelmakokous. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat ja päätetään kunniapuheenjohtajan ja kunniajäsenten kutsumisesta.
Sääntömääräiset asiat tarkoittavat, että kokouksessa vahvistetaan: