D-pojat keltaiset koostuu yhdestätoista lokin poikasesta ja viidestä Pesäkarhujen pelaajasta. Olemme saaneet myös muutaman uuden pelaajan mukaan harjoituksiin ja kokeilemaan uutta harrastusta. Suurin osa Ulvilan pojista on aloittanut jo E-ikäisenä pesäpalloharrastuksen, joka jatkui innokkaasti myös D-poikiin saakka. Talvi meni valmentajaa odotellessa ja sisäharjoituksissa apuvalmentajana toimi Juha Nurmi. Joukkomme sai keväällä valmentajakseen Jesse Lehesvuoren ja varmistuksen siitä, että pelaamme Varsinais-Suomen aluesarjaa. Joukkue on ilmoittanut innokkaasti myös Laitilan alueleirille ja Suurleirille Jyväskylään hakemaan innokkaasti uusia pelikokemuksia ja hauskoja muistoja.
Porin pojista pesäpalloa pelaa toista kauttaan kaksi ja neljättä kauttaan kolme pelaajaa. Poikien pelaamisesta tällä kaudella aloitettiin vääntö jo marraskuussa. Tämä johtui siitä, että alkuperäinen joukkue hajosi, koska puolet pojista tuli C-ikäiseksi. Matkan varrella oli monenlaista kuviota. Poikien piti mennä täydentämään Porin ja Ulvilan yhteistä C-joukkuetta, mutta kun selvisi, että C-aluesarjaan oli ilmoittautunut vain Pori ja Kankaanpää, niin päädyimme nykyiseen ratkaisuun. Tämän mahdollisti se, että olimme pitäneet neuvottelut avoinna ja avoimina koko ajan molempiin suuntiin (Pori ja Ulvila). Tämä ratkaisu oli kaikille osapuolille hyvä. Uskon, että Porin pojat voivat vahvistaa UPV:n D-pojat keltaisia ja oppivat itse erilaista valmennusta ja seurakulttuuria. Samalla he saavat uusia kavereita pesispiireistä ja saavat pelata aivan uusia joukkueita vastaan, koska nyt he pelaavat Varsinais-Suomen aluesarjaa. Tilanne oli välillä pojille aika sekava ja stressaava, koska tilanteet vaihtelivat todella nopeasti, eivätkä he tienneet yhtään missä ja kenen kanssa he pelaavat ja keitä vastaan. Onneksi saimme aikaiseksi hyvän ratkaisun kaikille osapuolille.
"Ei voitto ole tärkeä vaan hauska meininki ja hyvä yhteishenki"
-Heli & Vesa-
toimisto@ulvilanpesa-veikot.fi
044 538 8987
Y-tunnus: 1004284-5
Nahkatakki 2, Ulvila