UP-V F koostuu 2005-2006 syntyneistä pojista, tosin nyt tälle kaudelle ollaan saatu vahvistukseksi myös yksi tyttö. Iso osa porukasta harjoittelee ja pelaa yhdessä jo neljättä kautta. Aktiivinen joukkue harjoitteli talvikaudella pesäpalloa LOKKI-lajikoulussa kerran, sekä joukkueen omissa saliharjoituksissa kaksi kertaa viikossa, joissa pesisvälineiden lisäksi vakiovarusteena kulki sählymaila. Kerran viikossa oli mahdollisuus käydä myös painissa päästelemässä höyryjä ja oppimassa kehonhallintaa. Painin on koko joukkue kokenut hyväksi ja tarpeelliseksi oheisharjoitukseksi.
Valmentajana ja pelinjohtajana toimii Kari löytökorpi. Joukkueen vanhemmista löytyy myös monta innokasta ”apukättä” aina tarpeen mukaan. Alkavalla kesä-kaudella F-pojat pelaavat Länsi-Suomen Pesiksen aluesarjaa, osallistuvat valtakunnalliselle Naporeleirille Ruovedellä sekä Alueleirille Laitilassa. Viime vuoden aluemestarit harjoittelevat kaksi-kolme kertaa viikossa nyt jo ulkona. Harjoitukset pidetään yhdessä E-poikien kanssa.
-Tiia-
toimisto@ulvilanpesa-veikot.fi
044 538 8987
Y-tunnus: 1004284-5
Nahkatakki 2, Ulvila