X
VS

Joukkue-esittelyssä Kirput

Kirput vm 2009 ja nuoremmat. ”Lapsi on valmis kirppujen harjoituksiin, kun hän pystyy olemaan tunnin ilman vanhempia (tai vanhemmat ilman lasta).”

Pesäpallon kipinä sytytetään pieniin mieliin jo varhaisessa vaiheessa. Pesäpallossa, kuten monen muunkin lajin kohdalla, mahdollisimman aikainen ja mielekäs harjoittelu lapsille on paras pohja tulevaa urheilijapolkua ajatellen. Pesäpallo onkin monipuolisen harjoittelun ansiosta loistava tie lähes minkä lajin pariin tahansa. Kirpuissa keskitymme pesäpallon perusasioihin. Iloisen tekemisen ja perustaitojen opettelussa reeniaika kuluu kuin siivillä, eikä pahempia itkukohtauksia yleensä tule. Heitto-, kiinniotto- ja lyöntiasennot opetetaan kädestä pitäen, unohtamatta kuitenkaan ”ryhmänä ryhmässä” ja joukkueena toimimisen periaatteita. Hauskuus, mielekkyys ja, lapsen itse sitä huomaamatta, oppiminen ovat tärkeitä työkaluja harjoituksia suunniteltaessa.

Nuorimmat innostuneet tänä vuonna ovat vasta neljävuotiaita ja kokeneemmat reenaajat ovat olleet kirppujen mukana jo pari vuotta. Kun perusasioissa tavoiteltu taitotaso on saavutettu ja lapselta löytyy aitoa paloa peliin, on muutamia pelaajia nostettu alaikäisenä G-joukkueisiin soveltamaan opittua käytännössä.

Valmentajina Kirpuille toimivat Jyrki Peltoniemi ja Henna Vaarne, molemmilla on pelaajataustaa ja vilpitön tahtotila jakaa omaa tietotaitoa tuleville pesäpallon supertähdille. ”Kun valmentaminen aloitetaan jo näin varhain, on mielenkiintoista seurata kuinka pitkälle pikkulokkien siivet tulevaisuudessa kantavat.”

Mukaan pääsee kokeilemaan, vaikka ei vielä omia varusteita olisikaan, joukkueelta löytyy lainaan tarvittavat välineet. Kirppujen harjoitukset pidetään perjantaisin klo 18-19 Friitalan koulun salissa. 

-Jyrki-

Ajankohtaista



Valitse joukkue, jonka tiedot näytetään

Edellinen ottelu - Miehet

Seuraava ottelu - Miehet

Ei otteluita.

Tulevat ottelut - Miehet

Kalenteri - Miehet

Joulukuu 2024
MaTiKeToPeLaSu
1
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
3031

 
= Kotiottelu
 
= Vierasottelu

Sarjataulukko - Miehet