Viimeinen leiri on saatu viikonloppuna päätökseen, ja UPV:n osalta leireillä menestyttiin mainiosti. Kesäkuun alueleireille osallistuivat E- ja D-tytöt sekä F-pojat, joissa ei vielä sijoituksia lasketa. D-tytöt sijoittuvat Laitilan alueleirin pelisarjassa neljänneksi ja Kurikan alueleirin kilpasarjassa viidenneksi. E-tytöt osallistuivat Kurikan alueleirillä kilpasarjaan, jonka mestareiksi heidät kruunattiin tiukan finaalin jälkeen.
Valtakunnallisille leireille osallistuttiin myös. Viikonloppuna päättyneelle Nuorisoleirille matkasivat UPV:n C-pojat, joiden lopullinen sijoitus pelisarjassa oli seitsemäs. Alkulohko oli erittäin tasainen, joten viimeiseen peliin asti saatiin odottaa, kuka pääsee kuuden parhaan sakkiin. Itä-Lännessä C-poikia edustivat pelaajista Onni Grönman ja kakkospelinjohtajana Mika Raivio. UPV:n B-pojissa pelaava Miska Tervo toimi samaisessa arvo-ottelussa syöttötuomarina. D-tytöt osallistuivat Hyvinkään Suurleirin kilpasarjaan, jossa lopullinen sijoitus oli kuudes. Itä-Lännessä joukkuetta edusti Miia Ahola.
E-tytöt matkasivat Sotkamon Tenavaleirille, jossa pelasivat kilpasarjassa. Tie vei lopulta finaaliin, jossa Hamina kaatui ja tytöt kruunattiin tälläkin leirillä mestareiksi. Edellisestä leirillä saavutetusta SM-kullasta on aikaa 20 vuotta, kun Mika Mikolan luotsaama C-tyttöjoukkue voitti mestaruuden. Joukkueessa pelasi muuan Hanna Hirvikoski. Itä-Lännessä joukkuetta edustivat Venla Kurppa ja Emmiina Villanen sekä ykköspelinjohtajana Sami Kurppa. Leirit menivät joukkueiltamme siis todella hienosti!