X
VS

Omat kasvatit kiinnitetty

UPV:n edustusjoukkueen kasaaminen on loppusuoralla. Pääsiäisen tienoilla on tarkoitus julkaista loput sopimukset, mutta tähän väliin ehditään julkaisemaan pari uunituoretta sopparia. 

Edustusjoukkueen pelaajistoon ovat liittyneet 2+1-vuotisilla sopimuksilla seuran omat kasvatit Ville Lindfors ja Nico Vihervaara. 30-vuotias Lindfors ja 18-vuotias Vihervaara osallistuivat syksyllä Training Campiin, etenivät siitä try out-ryhmään ja lopulta sopimuspelaajiksi. 

Lindfors on harrastanut pesäpalloa vuodesta 1998 lähtien. Vaikka välivuosia on jossain vaiheessa ollut kahdeksan kappaletta, on kipinä pesikseen silti säilynyt. Lindfors on pelannut UPV:n lisäksi myös Kankaanpäässä ja Tampereella. Ulkopelipaikoista melkein kaikki on käyty läpi, mutta sisäpelissä vahvuudet ovat olleet etenijäpuolella. Vikkelä Lindfors lähtee kauteen avoimin mielin: “Koko talvi on tehty lujasti töitä, kesällä nautitaan treenaamisen tuloksista! Itselläni kauden tavoite on oman pelaamisen kehittämisessä, ja tarkoituksena toki on myös vakiinnuttaa oma paikka Ykköspesiksessä.“

Vihervaaralla alkoi kahdeksas kausi pesiksen parissa. UPV:n lisäksi Vihervaara on pelannut Kankaanpään Mailassa, ja on lajiin pariin päätynyt lapsuudenkaverin innoitttamana. Sekä Lindforsille että Vihervaaralle tämä on ensimmäinen kausi Ykköspesiksessä: “Hyvillä ja odottavilla fiiliksillä lähden ensimmäiseen Ykköspesiskauteen. Joukkue on ottanut Training Campin alusta asti hyvin mukaan, ja on saanut harjoitella laadukkaasti kokeneiden pelaajien ympäröimänä, mistä on ollut iso hyöty tulevaa kautta varten. Tavoitteena tulevalle kaudelle on päästä pelaamaan terveenä ja onnistua sekä henkilökohtaisella tasolla että joukkueena.”

Uudet pelaajat lähettävät terveisiä myös faneille: “Kauden alkua odotellaan malttamattomana. Pitkä talvi on tehty lujaa hommia, jotta päästäisiin fanien eteen pelaamaan. Toivottavasti saadaan vanhat ja uudet fanit paikalle katsomoihin ja peleihin hyvä pöhinä, vaikka maailmassa tilanne onkin tällä erää haastava.”


Nico Vihervaara ja Ville Lindfors pelaavat ensimmäistä kauttaan edustusjoukkueessa (Kuvat: Maria Kekki)

Ajankohtaista



Valitse joukkue, jonka tiedot näytetään

Edellinen ottelu - Miehet

Seuraava ottelu - Miehet

Ei otteluita.

Tulevat ottelut - Miehet

Kalenteri - Miehet

Helmikuu 2025
MaTiKeToPeLaSu
12
3456789
10111213141516
17181920212223
2425262728

 
= Kotiottelu
 
= Vierasottelu

Sarjataulukko - Miehet