X
VS

Koppaa Kylät -hanke

Ulvilan Pesä-Veikot toteuttaa vuosien 2016-2017 aikana Karhuseutu ry:n Leader-hanketta, jonka tarkoituksena on liikunnallisesti aktivoida kyliä sekä koulupäiviä ja päiväkoteja Karhuseutu ry:n toimialueella Ulvila, Harjavalta, Kokemäki, Luvia, Nakkila ja Porin maaseutualue.

Koppaa Kylät -hankkeessa kaikenikäisten kyläläisten ja kuntalaisten liikuttaminen toteutetaan käyttäen pesisautoa, joka tulee paikalle välineiden ja ohjaajien kera. Pesisautosta löytyy liikuttamiseen tarvittavat pesisvälineet sekä erityisesti päiväkoti- ja koulupäiviin sopivat monipuolisuusvälineet. Paikalla ovat aina myös koulutetut ohjaajat ohjaamassa toimintaa. Hankkeen tiimoilta UP-V palkkaa kolme nuorta hankeohjaajaa kesän ajaksi. Pesisauto kiertää kuntien ja kylien tapahtumissa, jonka lisäksi autoa ohjaajineen voi varata myös yksityistilaisuuksiin tai yritystapahtumiin.

Hankkeessa tullaan touko-kesäkuun aikana järjestämään lapsille pesiskoulua sekä hieman vanhemmille harrastepesistä kerran viikossa läpi kesän. Hankkeella Ulvilan Pesä-Veikot pyrkivät tuottamaan liikuntapalveluja kylillä lähellä asukkaita koko perheen toimintana sekä lisäämään liikuntaa koulu- ja päiväkotipäiviin.
 

Ota sinäkin oma koppi - lähde mukaan!

           

Ajankohtaista



Valitse joukkue, jonka tiedot näytetään

Edellinen ottelu - Miehet

Seuraava ottelu - Miehet

Ei otteluita.

Tulevat ottelut - Miehet

Kalenteri - Miehet

Helmikuu 2025
MaTiKeToPeLaSu
12
3456789
10111213141516
17181920212223
2425262728

 
= Kotiottelu
 
= Vierasottelu

Sarjataulukko - Miehet