Lasten parissa liikunnalla on merkittävä asema. Liikunta on harrastuksista lasten ja nuorten numero uno. Tämänkin vuosituhannen tutkimukset väittävät, että peräti puoli miljoonaa suomalaista haluaisi liikkua urheiluseurassa. Uusimmatkin tutkimukset osoittavat, että urheiluseuroilla on imua. Näin on, vaikka luulemme jo erilaisten tietoteknisten härveleiden vieneen voiton kaikesta.
Yhä useampi pesisseura kuitenkin valittaa pelaajamäärän pienenemistä tai vähyyttä. Näin meillä Ulvilassakin. Ongelmia on tavallisesti kaksi. Lapsi ja pesisseura eivät kohtaa tai perinteisen tavan mukaan vetäjä puuttuu.
Vetäjäongelman voi ratkaista vain vetäjistä huolehtimalla. Ensimmäinen ohje seuraväellemme onkin: Panosta vetäjiin. Usein seurassa podetaan vetäjäpulaa, eikä silti edes osata hankkia ohjaajia. Aloita tämän asian korjaamisesta. Merkittävin oppi tänä aikana on: KYSY!
Kenen tehtävä tämä on? Meidän kaikkien. Kutsuhuudon on hyvä olla henkilökohtainen. Pistä positiivinen viidakkorumpu kiirimään, kysy ohjaajia vaikka ruokapöydässä tutulta tai kaupassa tavatessasi, kysy myös entisiltä pelaajilta, lasten vanhemmilta tai etsi ohjaajia vaikka lehden avulla. Olennaista on tarjota kiinnostava mahdollisuus toimia lasten ja nuorten kanssa mielenkiintoisessa toiminnassa. Hanki aktiivisesti ohjaajia. Muista heitä. Tarjoa koulutusta, kannusta, huomioi ja palkitse.
Muutaman viikon aikana olen havainnut Ulvilassa tietynlaista kutinaa. Syntymässä lienee jopa säpäkkää kuhinaa. Moni ei vielä uskaltaudu hypätä mukaan, mutta jotkut suorastaan iloiten ottavat vastaan haasteen ja lähtevät nostamaan kotikuntamme ylpeyttä sille kuuluvalle tasolle.
Usein tuntuu myös siltä, että heikoimmin seuroissa osataan tiedotus ja markkinointi. Ainakin silloin, jos lapset eivät löydä seuraa. Osaammeko tarjota pesistä kiinnostavalla tavalla? Onko meidän seurassa kivaa? Voiko meillä kaikki pelata?
Toimintaa tulee olla sekä lapsille että aikuisille, sekä tytöille että pojille sekä harraste- että kilpailusuuntautuneille. Keskeistä on perheajattelu. Olennaista on yhdessäolosta nauttiminen ja harrastamisen hauskuus. Meillä tulee olla jotakin, johon voi tarttua. Tehtävä voi olla pieni, vaikka kahvinkeitto tai harjoituksissa pikkukirpuille lyöntiharjoituksissa syöttäminen. Kaikki ovat tärkeitä ja merkittäviä rooleja.
Pesisseuran toiminnan on oltava kiinnostavaa, jotta se on ihmisille henkilökohtaisesti merkittävää. Toisaalta mitä merkittävämpi seura on, sitä kiinnostavampi se on. Siksi aina väillä on istuttava alas ja tiedostettava: ”Mitä me haluamme olla?”
Matka on alkanut. Se on vaatinut ensimmäisten askelten ottamisen. Matka voi olla pitkä ja mutkikas. Mutta siksi voisi muistaa tämän viestin:
Elä jokainen päivä kuin olisit kiipeämässä vuorelle.
Vilkaisu huipulle silloin tällöin auttaa sinua muistamaan päämääräsi,
mutta kauniita maisemia avautuu jokaiselta pysähdyspaikalta jo paljon ennen päätepistettä.
Kiipeä hitaasti, mutta varmasti, jokaisesta hetkestä nauttien;
ja lopulta näkymät huipulta palkitsevat uurastuksesi.
