Muistatko vielä sen päivän, kun lähdit pesisleirille? Odotat jännittyneenä lähtöä ja mietit samalla, muistitko pakata kaiken tarpeellisen mukaan. Riemunkiljahduksia ja puheensorinaa kuuluu ympärilläsi, sillä kaikki haluavat jo lähteä. Koska me lähetään? -kysymys vaihtuu jossain vaiheessa “Joko ollaan perillä?” -kysymykseksi ja valmentaja tai kuski on hermoromahduksen partaalla, koska joutuu vastaamaan samaan kysymykseen minuutin välein. Sillä ei ole mitään väliä, sillä leiriajasta tulee ikimuistoinen. Tapaat uusia ihmisiä, saat elinikäisiä kavereita ja lukemattoman määrän pesismuistoja.
Ensiksi etsitään majoituskoulu, mutta mahdollisesti voidaan joutua käymään leirikansliassa ilmoittautumassa jossain muualla, jos ne eivät satu olemaan lähekkäin. Bussissa varataan jo makuupaikkoja: “Mä nukun sit Sallan vieres” tai “Mä en ainakaa nuku lähelläkään ovea”. Puheensorina jatkuu yhä: “Millainen patja sul on?”, “Otiks uikkarit mukaan?”, “Koska meillä on eka peli?” Majoittuminen voi olla haastavaa, sillä etenkin pienimmät pesisjuniorit haluavat vain mennä varaamaan makuupaikkansa ja unohtavat laukkunsa autoon. Järkevintähän olisi arpoa paikat, sillä silloin pääsee tutustumaan myös omiin joukkuekavereihinsa paremmin. Toki, jos jaat patjan kaverisi kanssa, teidän olisi syytä olla vierekkäin.
Kun majoittumisurakka on ohitse, valmentaja ottaa puheenvuoron: “Nyt menemme parijonossa syömään ja kaikki muistavat pestä kätensä. Onhan kaikilla leiripassi kaulassa tai ranneke kädessä, sillä ilman sitä ette saa ruokaa. Mirka, nyt lopetat heti tuon pelleilyn ja kuuntelet! Nämä on tärkeitä ohjeita.” Totuushan on se, että kukaan ei kuuntele valmentajaa tai jos kuuntelee, niin ei ainakaan hetken päästä muista, mitä hän on sanonut. Mitäs sitten leireille yleensä tehdään? No tietenkin pelataan pesistä. Kun kaikki ovat tapelleet makuupaikoista ja onnistuneet hukkaamaan leiripassinsa tai -rannekkeensa, alkaa yleensä se paras aika leirillä. Pelejä voi olla jo saapumispäivänä, mutta yleensä ne alkavat seuraavana päivänä varhain aamulla. “Miks meil on pelit jo kasilta? Ei saa nukkua pitkään!” Leireillähän ei ikinä nukuta vaan pyritään viettämään parasta mahdollista aikaa joukkueen ja uusien kavereiden kanssa. Kummasti sitä virtaa kyllä löytyy, kun pitäisi oikeasti mennä nukkumaan. Illalla saavat valmentajat ja huoltajat etsiä pelaajiaan, jotka löytyvät ties mistä ja milloin. Hiljaisuuden aikaan ruvetaan vasta meluumaan ja pelaamaan korttia, jos sellainen tapa on vielä muodissa. Onneksi valvojat ja joukkueen vetäjät ovat varsin ymmärtäväisiä nukkumaanmenoajan suhteen ja joustavat tarpeen vaatiessa, ainakin viimeistään diskoiltana.
Pesispelejä voi siis olla kolme tai neljäkin päivän aikana, jos tahti on tarpeeksi kovaa. Ne saattavat tietenkin olla eri puolella leiripaikkakuntaa, joten autossa vietetään aikaa pieni tovi. Kilpasarjassa pelataan tosissaan mitaleista, mutta ei pelisarjankaan pelit mitään helppoja ole. Leirin kruunaa tietenkin valinta arvo-otteluun eli Itä-Länsi -otteluun, jossa koko leirikansa saa nähdä kykysi ja taitosi pesäpalloilijana. Kaiken huippuna olisi tietenkin se, että sinut palkitaan ottelussa. Olet siis arvo-ottelijoista arvokkaimpien joukossa. Pelit ovat ohitse ja mahdollinen mitali on kaulassasi. Mitä tästä siis jäi käteesi tuon mitalin lisäksi? Saitko kenties uusia pesiskavereita, lähditkö leiriltä muutama kokemus rikkaampana, koristaako ihoasi muutama taisteluhaava vai kävitkö kenties tiukkaa taistelua auringon ja kalmankalpean ihosi kanssa? Mitä ikinä se onkaan, leirielämä on kesän parasta aikaa. Sinne pitäisi kaikkien pesäpalloilijoiden osallistua edes kerran uransa aikana. Tietenkin myös leirituotteet ovat loistava kannustin lähteä mukaan, sillä niitä katsellessa voi taas muistella, kuinka kivaa leirillä olikaan.
