X
VS

Viikon henkilö: Minna Vepsä

Ti 30.6.2015

41-vuotias porilainen, Minna Vepsä, toimii ensimmäistä kauttaan joukkueenjohtajana E-poikien joukkueessa: “Viime syksynä tulin ilmiannetuksi UP-V:n ihmismetsästyksessä. Sitä ennen olin lähinnä seuraamassa kentän reunalla ja autoin mikäli tarvittiin ja osasin jotain. Pesäpallotaustani on ainoastaan koulupesiksestä.” Jojon vahvuudekseen Vepsä laskee organisointikykynsä. Kysyttäessä jojon ominaisuuksia hän vastaa, että “jojo on organisointikykyinen, ihmisten kanssa toimeen tuleva ja kykenee hoitamaan joukkueen raha-asioita”.

Matka pesäpallon parissa riippuu omista lapsista, sillä “jollakin tapaa varmaan olen mukana seuraamassa pesäpalloa ainakin niin kauan, kun omat lapset lajia harrastavat. Se, missä roolissa, on eri asia”. Vepsän saattaa kesän aikana löytää joko kotoa tai tietenkin kentän laidalta. Myös odotukset kuluvalle kesälle ovat jo selvillä: “Opettavaisia pelejä ja onnistumisia jokaiselle.  Lämpimiä kelejä kentän reunalla seuraaville.”

Vepsän harrastuksiin pesäpallon lisäksi kuuluvat kuntosali, lenkeily ja puutarhanhoidon. Hän on mukana myös ensimmäistä kesää kuntopesiksessä. Asia tai tavara, jota ilman hän ei voisi elää on perhe: “Perhe on tärkein, tavarat eivät niinkään. Puhelin, avaimet ja lompakko ovat kuitenkin lähes aina mukana.” Ikimuistoisinta kokemusta jojona on vaikea sanoa, sillä ura on ollut vielä melko lyhyt: “En osaa sanoa, onko ikimuistoisinta tapahtumaa vielä ollut tällä lyhyellä uralla. Hienointa on varmaan ollut, kun on tullut paljon uusia poikia mukaan alkukesän aikana. Se ei taida silti olla jojon ansiota.Emoji Tämä ikäluokka (2003-2004 syntyneet) on ollut kovin pieni.”

Seuraavaksi vuorossa sana-assosiaatioleikki, jossa siis jokainen viikon henkilö kertoo, mitä heille tulee sanoista ensimmäisenä mieleen:

  • UP-V - Perinteikäs urheiluseura
  • Kesä - Valo
  • LähiTapiola-areena - Pelipäivä
  • Musiikki - Tunnelma
  • Ajolähtö - Jännitys
  • Kumura - Hieno lyönti

 

“Tervetuloa seuraamaan E-poikien ja muidenkin junnujen pelejä!”


Aina kannattaa yrittää.

 

Ensi viikolla esittelyssä jälleen uusi UP-V:n toimija.

Ajankohtaista



Valitse joukkue, jonka tiedot näytetään

Edellinen ottelu - Miehet

Seuraava ottelu - Miehet

Tulevat ottelut - Miehet

Kalenteri - Miehet

Huhtikuu 2024
MaTiKeToPeLaSu
1234567
891011121314
15161718192015:00
2223242500:002728
2930

 
= Kotiottelu
 
= Vierasottelu

Sarjataulukko - Miehet