X
VS

Viikon henkilö: Johanna Kuha

Ti 6.10.2015

Porissa syntynyt 17-vuotias Johanna Kuha valmensi edellisellä kaudella UP-V:n E-/D-tyttöjä. UP-V:n toimintaan hän päätyi kaverinsa mukana: “UP-V.n toimintaan päädyin jo pienenä, kun olin 9-10 -vuotias. Ahosen Katariina suostutteli silloin minut katsomaan sekä osallistumaan silloiseen F-ikäisten sekajoukkueen harjoituksiin.  Pienestä asti ollaan sisarusten ja kavereiden kanssa pelattu pesäpalloa, mutta vasta oikeisiin harjoituksiin mennessä se innostuksen kipinähän syntyi ja siitä asti tähän päivään olen pelannut UP-V:ssä. Vasta muutama vuosi sitten päädyin valmentajaksi Salmisen Elli-Nooran innoittamana ja nyt muutaman vuoden valmennuksen parissa olen ollut.”

Kuha on toiminut valmentajana vasta toista vuotta: “Virallisestihan vasta toista vuotta tänä kautena olin valmentajana, mutta muutama kausi sitten, Elli-Nooran valmentaessa D-tyttöjä, kävin heille jo pitämässä harjoituksia.” Vaikka valmennusvuosia on takana vasta kaksi, on Kuha löytänyt vahvuutensa valmentajana sekä tunnistaa valmentajan ominaisuuksia itsessään: “Uskon vahvuuteni olevan se, että olen pelannut jo sen verran kauan ja pelaan edelleen, niin osaan asettua pelaajan asemaan niin pelissä kuin harjoituksissa ja sitä kautta pystyn ajattelemaan pelillisesti paremmin sekä taktisemmin. Myöskin minulla on ollut monia valmentajia jonka kautta itse olen kehittynyt sellaiseksi valmentajaksi kuin nyt olen. Omat ominaisuuteni valmentajana ovat jämäkkyys sekä uskaliaisuus. Lisäksi oma pelaajahistoriani tuo tiettyjä ominaisuuksia valmentamiseen ja pidän niitä vahvuuksina.”

Seuraava kausi tuo mukanaan uusia haasteita, kun Kuha siirtyy D-poikien valmentajaksi: “Seuraavalta kaudelta odotan paljon onnistumisia itseltä pelillisesti, sekä D-pojilta, joita valmennan, kehitystä sekä onnistuneita pelejä.” Viime kausikin sujui odotettua paremmin, sillä “oma joukkueemme pärjäsi paremmin kuin odotin sekä tyttöjenkin kausi lopulta alkoi sujumaan ja selvisimme vaikeuksien kautta voittoon!” Myös tulevaisuus on pesäpallon täyteinen: “Matka pesäpallon parissa jatkuu ja toivottavasti pitkään. Jossen tulevaisuudessa enää pelaa enkä valmenna, niin kyllä pesäpalloa tulen aina seuraamaan! Ensi kesällä minut varmiten löytää kentältä. Joko kentän reunalta,  kentältä itse pelaamasta tai sitten vain katsomosta.”

Lyhyt valmennusura on tuonut myös paljon opittuja asioita: “Näinä valmennusvuosina olen oppinut paljon! Ensimmäiset asiat, jotka tulee mieleen, on äänenkäyttö sekä uskaliaisuus. Ensimmäisinä vuosina ei minusta oikein ääntä irronnut enkä oikein uskaltanut sanoa tai tehdä mitään. Myöskin tietenkin valmentamisen tietotaito on karttunut.” Ikimuistoisin valmentajakokemuskin on helposti löydettävissä, sillä se oli silloin, “kun E-tyttöjen kanssa viime vuonna tultiin toiseksi Etelän pesiksen alueleirillä. Lisäksi tältä kaudelta tyttöjen eka jaksovoitto”. Kuhan harrastuksiin pesäpallon lisäksi kuuluu myös kaikenlainen muu liikkuminen. Vaikka pesäpallo viekin paljon aikaa hänen elämästään, ilman puhelinta sekä läheisiä olisi vaikea elää.

Seuraavaksi vuorossa sana-assosiaatioleikki, jossa siis jokainen viikon henkilö kertoo, mitä heille tulee sanoista ensimmäisenä mieleen.

  • UP-V - Toinen perhe
  • Kesä - Pesis ja mansikat
  • LähiTapiola-areena - Pelipäivä
  • Musiikki - Rytmi
  • Ajolähtö - Jännitys
  • Kumura - Juoksu

“Terveisinä haluan sanoa, että jos et vielä pesäpallon pariin ole päässyt, niin nyt on Sinun aika. Sinua tarvitaan!”

Jos aloitat, tee se kunnolla!


 

 

Ajankohtaista



Valitse joukkue, jonka tiedot näytetään

Edellinen ottelu - Miehet

Seuraava ottelu - Miehet

Tulevat ottelut - Miehet

Kalenteri - Miehet

Maaliskuu 2024
MaTiKeToPeLaSu
123
45678910
11121314151617
18192021222324
25262728293031

 
= Kotiottelu
 
= Vierasottelu

Sarjataulukko - Miehet