X
VS

Sinettiseura-hanke sai 6 000 euron avustuksen OKM:ltä

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen on myöntänyt neljä miljoonaa euroa seuratukena liikunta- ja urheiluseuroille. Seuratuen tavoitteena on mahdollistaa lapsille ja nuorille liikunnan harrastaminen ohjatussa seuratoiminnassa ja laskea harrastamisen kustannuksia. Avustukset myönnetään veikkausvoittovaroista. Tukea myönnettiin 398 hankkeelle.

Seuratuella edistetään lasten ja nuorten liikuntaa ja perheliikuntaa ohjatussa seuratoiminnassa. Tavoitteena on, että lasten ja nuorten liikunnan harrastamisen kustannukset eivät ylittäisi 50 euroa kuukaudessa. 

Tänä vuonna myöntöarvioinnissa on kiinnitetty erityistä huomiota siihen, ovatko lapset ja nuoret itse olleet mukana suunnittelemassa toimintaa. 

- Lapsilla on yhä monipuolisemmat mahdollisuudet harrastaa liikuntaa, mutta samalla harrastamisen kustannukset ovat monissa lajeissa nousseet. Seuratuen tavoitteena on varmistaa, että perheen varallisuus ei ratkaise lapsen mahdollisuuksia harrastaa ja kokea liikkumisen iloa, toteaa ministeri Sanni Grahn-Laasonen. 

- Urheiluseurat tekevät tärkeää työtä ympäri Suomea ja innostavat lapsia ja nuoria liikkumaan. 7-14 -vuotiaista tytöistä yli puolet ja pojistakin yli 60 prosenttia liikkuu urheiluseurojen toiminnassa. Haluamme kannustaa seuroja suunnittelemaan toimintaa yhdessä nuorten kanssa, jotta yhä useampi lapsi ja nuori innostuisi jatkamaan harrastamista pidempään tai tutustumaan kokonaan uuteen liikuntaharrastukseen, ministeri Grahn-Laasonen toteaa. 

Tukea saaneista on kaksivuotisia jatkohankkeita 81, toiminnallisia uusia kehittämishankkeita 203 ja palkkausta sisältäviä uusia hankkeita 114. Seuratukihakemuksia tuli ministeriölle kaikkiaan 849. Niiden yhteenlaskettu hakusumma oli 9,4 miljoonaa. 

Seurojen kehittämishankkeiden vaikuttavuutta arvioitiin liikuntaryhmien, liikuntamäärien ja liikkujien lisääntymisenä. Arvioinnissa kiinnitettiin huomiota harrastamismahdollisuuksien monipuolisuuteen, liikunnan drop outin vähentämiseen ja vapaaehtoistoiminnan kehittämiseen. Palkkausta sisältävissä hankkeissa etusijalla myöntöjä harkitessa on ollut seuran ensimmäinen palkkaus. Tällaisia myöntöjä palkkaushankkeissa on mukana 19. 

Myönnöissä on tänä vuonna mukana kaikkiaan 31 seurojen uutta yhteishanketta. Suurimmassa yhteishankkeessa on mukana 14 seuraa. 

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen asettama, yrittäjä Leena Harkimon johtama työryhmä selvittää yhdenvertaisen liikuntaharrastamisen mahdollisuuksia ja eri lajien ja liikuntamuotojen kustannuksia sekä sitä, miten lasten liikunnan harrastamisen kustannuksia voitaisiin alentaa. Työryhmän määräaika on kesäkuun 2016 lopussa. 

Myönnetyt avustukset (pdf) 
 
Lähde: Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedote 29.4.2016 www.minedu.fi

Ajankohtaista



Valitse joukkue, jonka tiedot näytetään

Edellinen ottelu - Miehet

Seuraava ottelu - Miehet

Tulevat ottelut - Miehet

Kalenteri - Miehet

Huhtikuu 2024
MaTiKeToPeLaSu
1234567
891011121314
15161718192015:00
2223242500:002728
2930

 
= Kotiottelu
 
= Vierasottelu

Sarjataulukko - Miehet