X
VS

LumiLokki-leiri alkoi talvisissa maisemissa

LumiLokki-leiri alkoi tänään ryminällä. Pitkät valmistelut ja aherrus sai ansaitsemansa päätöksen, kun ensimmäiset leiriläiset saapuivat yhden jälkeen ilmoittautumispisteelle Friitalan ala-asteelle. Runsas joukko leiriläisiä niin läheltä kuin kaukaa saapuivat kaikki melkein samaan aikaan, joten pisteellä oli ruuhkaa.

  

Leiri alkoi avajaisinfolla Friitalan ruokalassa, jossa Mika Mikola esitteli paikalla olleita talkoolaisia, ohjaajia ja isosia. Myös ohjelma ja yleiset säännöt käytiin nopeasti läpi. Pian tämän jälkeen pidettiin nimenhuuto, jolloin leiriläiset löysivät omat isosensa ja ensimmäisten rastien ohjelmat päästiin aloittamaan melko ajoissa.

Leiriläiset oli jaettu kahdeksan ryhmään, jotka nimettiin UP-V:n pelaajien mukaan. Ryhmät olivat Epa, Eke, Pete, Jonttu, Jukkis, Pöly, Tuke ja Tipi. Rasteja oli myöskin kahdeksan, joiden aiheina olivat lyönti, eteneminen, venyttely, ravinto, näpyt, heitto, kehonhallinta ja taktiikka. Ohjaajina toimivat edustuksen pelaajat sekä Vesa Hakala, Tiia Karhu, Mika Mikola ja UVL:n safiirit.

 
Pölyn ryhmä näppipisteellä

Maanantain ja tiistain aikana leiriläiset seikkailevat Friitalan ala-asteen, Sataedun ja Yhteiskoulun saleissa. Keskiviikkona koetaan leirin huipennus, kun leiriläiset matkaavat Rauman talviharjoitteluhallille, jossa jokainen ryhmä saa pelata kolme peliä toisiaan vastaan. Kun talvikin saatiin Ulvilaan kuin tilauksesta, niin leirillä on mukavan kirpeä talvisää toivottamassa kaikkia tervetulleiksi.


 
Mika Mikola opettamassa taktiikkaa ja Eero Kivioja näppien saloja
 

Tunnelmia leiriltä voi käydä katsastamassa tästä

Ajankohtaista



Valitse joukkue, jonka tiedot näytetään

Edellinen ottelu - Miehet

Seuraava ottelu - Miehet

Tulevat ottelut - Miehet

Kalenteri - Miehet

Maaliskuu 2024
MaTiKeToPeLaSu
123
45678910
11121314151617
18192021222324
25262728293031

 
= Kotiottelu
 
= Vierasottelu

Sarjataulukko - Miehet