X
VS

Kontiot solmivat sopimukset UP-V kanssa!

Kaksi Kontiota on solminut pelaajasopimuksen UP-V:n kanssa. Kontioista nuorempi Atte on tuttu näky LähiTapiola-Areenalta jo viime kaudelta, kun ulvilalainen pesäpalloyleisö sai nauttia tämän nuoren miehen otteista kotijoukkueen paidassa. 2-edustussopimuksella Ulvilaan siirtyvä Atte on harjoitellut talven Seinäjoen JymyJussien ringissä. Sopimus mahdollistaa pelaamisen sekä Seinäjoella että Ulvilassa.  

Toinen Kontio joukkueessa ei ole suinkaan Aten veli vaan ulvilalaisessa pesäpalloilussa pelaajalegendaksi noussut, ja ”Kontio-ikäinen” Jani "Linkki" Söderling. Linkki on sopinut alkukauden kattavan sopimuksen.

Timo Lamminen näkee Linkin ja Aten liittymisen hienona asiana joukkueen kannalta. "Tarvitsimme joukkueeseen vahvistusta, varsinkin ulkopelin osalta. Pienien vammojen vuoksi olemme joutuneet jatkuvasti muokkaamaan ulkopeliä, ja puolikuntoisia pelaajiakin on nähty kentällä harjoituspeleissä. Linkki tulee paikkaamaan koppariosastoa, sillä Joonas Malmberg kärsii edelleen Mykoplasmasta ja Arttu Vilander suorittaa RUK:ia. Atte tulee vahvistamaan linjaa viime vuoden tapaan, ja samalla tuo monipuolisuutta sisäpeliin.”

Ajankohtaista



Valitse joukkue, jonka tiedot näytetään

Edellinen ottelu - Miehet

Seuraava ottelu - Miehet

Tulevat ottelut - Miehet

Kalenteri - Miehet

Huhtikuu 2024
MaTiKeToPeLaSu
1234567
891011121314
15161718192015:00
2223242500:002728
2930

 
= Kotiottelu
 
= Vierasottelu

Sarjataulukko - Miehet