X
VS
vs
Pöytyän Urheilijat
2-1 (5-1, 1-3, 2-0)
29.7.2015 18:00 @ LähiTapiola-areena

Raportti

UP-V kohtasi paikallisvastustajansa Pöytyän Urheilijat aurinkoisena keskiviikkoiltana. Paikan päällä oli runsaslukuinen yleisö ja tunnelma oli katossa. Ottelun avausheitto oli luultavasti ainoaa laatuaan LähiTapiola-areenalla, sillä avausheitto heitettiin taittoheiton kautta. Avausheiton suorittivat UP-V:n E-pojat Aaro, Eero ja Oskari. UP-V aloitti ensimmäisen jakson räväkästi, kun sisäpelissä tuli onnistumisia laajalla rintamalla. Hyvässä lyöntivireessä oleva Mattias Kitola kotiutti Tuukka Mansikkamäen heti ensimmäisessä sisävuorossa. Pöytyä tasoitti omalla lyöntivuorollaan, kun Matias Hangasmaa kotiutti Niko Julinin. Pöytyä ei muita juoksuja ekalla jaksolla tehnyt, joten UP-V:n voittojuoksu ja kolme lisäjuoksua vain kaunistelivat lukemia. Mikko Talvitie kotiutti kahdesti Rami Mäkisen ja Janne Lähde sekä Jesse Jokela kertaalleen Tuukka Mansikkamäen ja Juho Rannon. Ensimmäinen jakso päättyi siis UP-V:lle 5-1.

Jos UP-V aloitti ensimmäisen jakson räväkästi, Pöytyä toisti saman toisella jaksolla uusitulla lyöntijärjestyksellään. Jakson voittojuoksut nähtiin jo ensimmäisellä tasoittavalla, kun Tapio Mäkipää kotiutti Roni Wahlin, Matias Hangasmaa Joni Kalttosen ja Mäkipää sai vielä kävellä kotiin vapaataipaleen turvin. Tämä kyseinen juoksu oli kauden ensimmäinen vapaataival, jonka vierasjoukkue on LähiTapiola-areenalla saanut. UP-V:n sisäpeli tökki pahasti ja vaikka Rami Mäkinen onnistui kotiuttamaan Joonas Malmbergin, ottelussa nähtäisiin ainakin supervuoropari. UP-V:n tehokas etukenttä sai pöytyäläiset nopeasti kuriin ja ulvilalaiset marssivat omalle tasoittavalleen tilanteessa 0-0. UP-V ei tarvinnut kuin vain kaksi lyöjää ottelun ratkaisemiseksi. Ottelussa hyvin kentälle mennyt Ranto suoritti tehtävänsä ja kun hyvin Mäkisen vaihtolyönnissä mukana ollut pöytyäläinen heitti polttoheiton räikeästi yli kakkospesän, saivat sekä Ranto että Mäkinen kävellä kotiin harhaheiton turvin. Ottelu päättyi siis 2-1s (5-1, 1-3, 2-0) ja voittoputki sai jatkoa.

Ottelun ykköspalkittu oli huimassa lyöntivireessä ollut Rami Mäkinen, joka keräsi ottelussa seitsemän kärkilyöntiä ja näin rikkoi viimevuotisen kärkkärisaldonsa. Nyt niitä on kasassa 105. Ottelun kakkospalkittu oli jälleen kerran 100 % pelin pelannut Atte Kontio. Pöytyän ykköspalkinnon pokkasi viime vuonna UP-V:tä edustanut Heikki Rantanen, jonka kerrostalon korkuiset tolpat tylsyttivät etenkin toisella jaksolla UP-V:n sisäpelin täysin. Pöytyän kakkospalkittu oli kahdesti kotiutuksessa onnistunut Matias Hangasmaa.

 
Ottelun avausheitossa mukana olleet Oskari ja Aaro. UP-V juhlii ottelun voittoa superissa (Kuvat: Mauri Määttänen)