X
VS
vs
Haminan Palloilijat
2-0 (3-0, 5-2)
5.6.2016 16:00 @ LähiTapiola-areena

Raportti

Haminan joukkue povattiin pelinjohtajien rankingissa kakkoseksi. Ennen peliä Ulvilaa vastaan Hamina majaili sarjataulukossa viimeisenä kotijoukkueen ollessa kuudentena. Myös tilastojen osalta Hamina oli kotijoukkueen edellä. Luvassa oli siis tiukka taisto ja kuuluttamossa povattiin, että lukkari Henri Heikkilä olisi yksi pelin seuratuimmista hahmoista. Niin hän olikin, tosin eri syystä, kun aluksi oletettiin, sillä kaksi kolmesta kotijoukkueen juoksuista tuli vapailla. Syöttötuomarin linja pysyi samana koko ottelun, ja vierasjoukkueessa käytiin kuumana. Jakson ensimmäisen juoksun sai vapaalla tuoda Jesse Jokela heti ensimmäisessä vuoroparissa. Seuraavat juoksut nähtiin vasta kolmannessa vuoroparissa, kun Janne Lähde onnistui kotiuttamaan Ville Väliahon. Hyvää sisäpeliä pelannut Petro Pitkälä sai tuoda UP-V:n kolmannen juoksun vapaalla samassa vuoroparissa. Muita juoksuja ei jaksossa nähty, joten UP-V vei ekan jakson lukemin 3-0.

Hamina sekoitti lyöntijärjestyksensä kokonaan toiselle jaksolle, mikä tuotti tulosta heti ensimmäisessä vuoroparissa. UP-V aloitti myös toisen jakson pirteästi, kun Jokela kotiutti Juho Rannon ja Petri Kulmala Pitkälän. Hamina vastasi omalla vuorollaan samalla juoksumäärällä. Ville Aalto kotiutti Mikke Nampajärven ja Juha Toikka Henri Heikkilän. Vaikka Hamina rakensi hyvin tilanteita, kotiutukset eivät onnistuneet. UP-V sai pidettyä Haminan lyöjäjokerin, Juha Leskisen, hyvin aisoissa, sillä Leskinen ei onnistunut yhdessäkään viidestä kotiuttamisyrityksestään. Haminan juoksut jäivät toisella jaksolla kahteen ja kun UP-V onnistui vielä kolmesti, jakso oli taputeltu ja kotijoukkue palasi voittojen tielle. J-P Maunuksela karkasi harhaheitolla kotiin, Lähde onnistui kotiuttamaan Atte Kontion ja Kulmalan veljekset toimivat viidennen juoksun arkkitehteinä, kun pikkuveli löi ja isoveli toi. 

Vierasjoukkueen ykköspalkittu oli lukkari Henri Heikkilä, joka pelasi hyvin sisällä ja ulkona muutamasta vapaataipaleesta huolimatta. Kakkosena palkittiin Lauri Aitala, joka ykkösvahtina onnistui tilkitsemään UP-V:n sisäpeliä. Kotijoukkueen ulkopeli piti hyvin, ja moni ulvilalainen olisi ansainnut palkinnon. Ottelun ykköspalkittu oli Juho Ranto, joka nappasi muutaman tärkeän kopin ulkona ja poltti ansiokkasti haminalaisia pesille. Kotijoukkueen kakkospalkittu oli Jesse Jokela, joka rakensi erittäin hyvällä prosentilla tilanteita kotiuttajille. Seuraava kotipeli on vuorossa viikon päästä sunnuntaina, kun Pöytyän Urheilijat saapuu vieraaksi LähiTapiola Areenalle klo 16 alkaen. Miehillä on luvassa keskiviikkona kuitenkin vielä vieraspeli Imatralla, joten myös viikolla kuullaan edustusjoukkueesta. 


Jesse Jokela onnistui tänään sisäpelissä 80 %:n tehoilla. (Kuva: Mauri Määttänen)